Siirry sisältöön
tyonosaajat johtaminen tiimi
Takaisin

Noviisista johtamisen asiantuntijaksi

blogi kuunteleva-esimies-1024x536
Siirryin asiantuntijaroolista esimieheksi vuoden vaihteessa. Lähdin itselleni luontaiselle, mutta silti täysin uudelle, jännittävälle ja ihmeelliselle matkalle. Kehittymishaluisena ja johtamisesta kiinnostuneena esimiestyö on mielenkiintoinen jatkuvan oppimisen prosessi.

Miten olla esimies? Tässä blogissa kerron muutamia asioita, jotka helpottavat esimiehenä aloittamista.

Kaksi korvaa ja yksi suu – dorkana oppii enemmän

J-P Puro sanoo Työviestinnän kipupisteet -kirjassaan (2003), että viestinnän työkaluista ensimmäisenä ja keskeisimpänä on kuunteleminen. Olipa kyseessä sitten esimiestyö, valmentaminen, vanhemmuus tai parisuhde, kuuntelemalla pääsee pitkälle. Kyselemällä ja hieman dorkaakin esittämällä saa selville enemmän kuin olettamalla ja otaksumalla. Kysy myös itsestäänselvyyksiä – tulet ainakin varmistaneeksi, että olette samalla kartalla. Puheliaalle ihmiselle, kuten minä, on hetkittäin haastavaa sulkea suu, kuunnella aidosti, eikä vain odottaa omaa vuoroa puhua. En aina onnistu tässä niin hyvin kuin toivoisin.

Kuinka helppoa onkaan olettaa tietävänsä vastaus tai jatko kesken jääneelle lauseelle. Keskity siihen, mitä sinulle sanotaan. Jos et ole aivan varma, tarkasta, kysy, älä oleta. ”Ymmärsinkö oikein, että…”, ”Tarkoititko, että…?”. Joskus tarvitaan vain kuuntelevaa korvaa tai asia halutaan tuoda tiedoksi, ilman mitään jatkotoimenpiteitä. Eräs entinen kollegani sanoi, että meillä on kaksi korvaa ja yksi suu, jotta kuuntelisimme enemmän ja puhuisimme vähemmän. Hyvä neuvo kelle tahansa.

Ole läsnä, ohjaa ja kannusta – tue kasvua

Esimiestyö on läsnäoloa, vaikuttamista ja vaikuttumista. Se on ihmisten osaamisen ja työpanoksen arvostamista. Kannustamalla ja ohjaamalla tuet asiantuntijaksi kasvua. Anna myönteistä palautetta ja huomioi onnistumiset. Yhdelle riittää henkilökohtainen kiitos, kun taas toinen elää julkisella hehkutuksella. Ole avoin, rehellinen ja johdonmukainen viestinnässäsi. Suhmurointi ja pimittäminen harvoin johtavat rakentavaan ja luottamukselliseen lopputulokseen.

Juttele, kuuntele ja ole läsnä, myös työn lomassa tauoilla. Järjestämällä henkilökohtaista aikaa, vaikka kahvikupin äärellä ilman agendaa, oppii tuntemaan ihmiset paremmin henkilökohtaisesti. Anna aikaasi, jätä kännykkä, tietokone ja muut häiriötekijät pois, ole aidosti läsnä. Samalla rakentuu luottamuksellinen ilmapiiri ja hyvä yhteishenki.

Sain itse lyhyen, mutta toimivan ohjeen ensimetreilleni: kuuntele, kehu, kannusta, kasvata ja palauta perustyön ääreen. Millaisia neuvoja sinä antaisit johtamisen asiantuntijaksi pyrkivälle esimiesnoviisille, tai millaisia neuvoja antaisit nyt itsellesi urasi alkumetreille?

Elina Aunola on valmentaja ja esimies elinikäisellä oppimispolulla. Kiinnostunut ihmisistä ja yhteisöistä, niin verkossa kuin töissäkin.